|
|
Yaoi.fi - |
|
HUOM! Tämä sivu on arkisto kilpailusta, jonka tulokset julkistettiin Animecon III -tapahtumassa vuonna 2004. TaustatietojaThe Right Stuf International julkaisi kesäkuun 29. päivänä 2004 ensimmäisen DVD-levyn Gravitation-animea. Yaoi.fi esitteli julkaisutapahtuman kunniaksi Säätöyhteisö B2 Ry:n järjestämän ja Digital Video Depot:n (nyk. hidefdvd.com) ja The Right Stuf Internationalin sponsoroiman kirjoitus- ja piirrustus kilpailun, jossa etsittiin Gravitationista tavalla tai toisella inspiroituneita tekijöitä ja teoksia. KirjoituskilpailuKirjoituskilpailuun tuli 4 teosta, joista valittiin voittaja sekä yksi kunniamaininta.
Teokset ovat ladattavissa RTF-muodossa, joka on avattavissa oikeastaan millä tahansa
tekstinkäsittelyohjelmalla, mm. Windowsin mukana tuleva WordPadilla.
PiirrustuskilpailuPiirrustuskilpailuun tuli yhteensä 12 teosta, joista 5 palkittiin. Kolme teoksista oli tehty
tietokoneella, muut toimitettiin paperimuodossa. Teokset ovat ladattavissa PNG-muodossa, joka
aukeaa kaikilla selainohjelmilla.
TuomaritTuomareina toimivat YhteydenototMikäli kilpailusta tulee vielä mieleen kysyttävää näin jälkikäteen, kannattaa piipahtaa keskustelualueillamme tai IRC-chatissa. |
Sivustoa ylläpitää Säätöyhteisö B2 ry - logo © Essi Nopanen 2004 |